keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Lopetin shampoon käytön.

Mukavaa vuodenvaihteen aikaa kaikille!

Marras-joulukuun aikana testasin luonnonmukaista hiustenpesua,
ja hyvien tulosten innoittamana jaan mielelläni kokemukseni muidenkin saataville.


Ruisjauhoja mulla sattuu olemaan "omasta takkaa", toisinsanoen siis vanhempieni pellolta.
Kaupan jauhot ajaa kuitenkin saman asian.
Makuasia on, haluaako jauhot sihdata hienommaksi kuten itse olen tehnyt,
vai käyttäkö hiuksiinsa karkeampaa jauhoa.

Mutta miksi juuri ruis?
Sen pH-arvo on melkein sama kuin ihossa.
Lisäksi ruis sisältää saponiiniä (jota on myös esim. pesupähkinöissä), mikä toimii pesevänä ainesosana.

Ohjeeksi voin antaa
2-3 rkl ruisjauhoa
1 dl lämmintä vettä
ja näistä aineksista sekoitetaan liemi,
joka saa turvota vaikka kymmenisen minuuttia.


Hiustenpesu käy helpoiten, kun tukka on valmiiksi märkä ja päätä roikottaa ylösalaisin.
Jauhonestettä hierotaan kaikkialle päänahkaan,
kovin pitkien hiusten latvoihin pesuainetta tuskin tarvitseekaan erityisemmin hieroa;
latvat kyllä puhdistuvat huuhdellessa.
Kun pää on aluksi huuhdeltu suurimmista jauhomääristä,
kannattaa pituuksiin hieroa hoitoainetta reilusti.
Se helpottaa jauhon poispesua sekä vältyt kuivilta latvoilta!

Kuivatut hiukset kannattaa harjata pesun jälkeen myöskin pää ylösalaisin, jotta viimeiset jauhonmurut karisevat olkapäiden sijaan lattialle ;)


Tässä minä ja tukkani Marraskuussa,
hiusten edellisestä sävytyksestä noin viikko.

Tulokset:
Jo ensimmäisen ruisjauho-käsittelyn jälkeen päänahkani pitkäaikainen kutina ja kuivuminen oli poissa!
Käytin kokeilun alusta asti hiuksiini hoitoaineita, niin pestäviä kuin hiuksiin jätettäviäkin (kuten aina olen käyttänyt)
koska ruisjauhon pesuteho todellakin on erinomainen!
Olipa tukka kuinka likainen, puhdasta tulee.

Tukkaa ei myöskään tarvitse pestä kuin kerran tai pari viikossa!
Muina päivinä pelkkä vesipesu suihkun yhteysessä riittää.

Ja mitä tulee hiusvärin haalistumiseen...
Itselläni on ollut blondattu tukka jo jonkin aikaa, ja vaikka kestovärillä siihen värjäisi,
saa sävytteitä ja colormaskeja olla läträämässä jatkuvasti!
Värit haalustuvat ainakin tässä päässä siis jokaisessa pesussa silminnähden.

Nyt kuitenkin hiusten väri näyttää tältä:


Käytännössä väri on sama kuin reilusti yli kuukasi sitten!
Hiusten kunnossa ei ole myöskään tapahtunut muutoksia ainakaa  huonompaan suuntaan.
Päänahan ongelmat ovat pysyneet poissa,
ja säästyyhän tässä hieman rahaakin!


Onko jollain muulla kokemuksia shampoon pois jättämisestä?
Tai muista luonnonmukaisista kauneudenhoito-asioista?

4 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen aihe! Mä olen vaihtanut perus shampoot Lushin palashampooseen joka on toiminut hyvin. Toki aika jännä ajatus olisi sekin jos shampoon voisi jättää kokonaan pois, mutta sitä en ole vielä uskaltanut kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisesta palashampoosta olen kuullut joskus, vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta kyllä!
      Onhan se aluksi hullun kuulosta, että ilman shampoota pärjäisi :D mutta yllätyksekseni vielä ei ole kyllä tullut ollenkaan tarvetta palata siihen.

      Poista
  2. Hei täytyypä kokeilla tuota jossain välissä! Mä tosin läträän shampoolla muutenkin vaan pari kertaa viikossa. Ehkä tällä harvenee pesukerrat entisestään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Itsekin suunnilleen kesästä asti harvensin shampoon käyttöä, joten toki sekin on mahdollistanut nykyisen "kerran viikossa" pesun :)

      Poista